HIM - Tears On Tape

Hiljaisuus on mitä sopivinta päättää kauan odotetun HIMin uuden albumin arvostelulla. Levy kantaa nimeä Tears On Tape ja on näin ollen bändin kahdeksas albumi, jos ei oteta huomioon kokoelmia. Nimellisesti albumi on taas ihanan tuttua HIMiä ja sai jo aikanaan, ainakin minut hykertelemään innosta. Mielestäni bändillä on aina ollut kyky nimetä albuminsa nappiin, josta mainiona esimerkkinä käy Deep Shadows and Brilliant Highlights. 

Tuleva albumi julkaistaan virallisesti Suomessa 26. huhtikuuta. Itse olen jo levyn tilannut julkaisupäiväksi, ja minullehan ei riittänyt ihan tavallinen versio, vaan tilasin Limited Delux-version. Erilaisen normaalista versiosta tekee se, että Deluxessa on mukana seitsemän Finnvox studiolla esitettyä live biisiä.

No, itsehän en millään malta odottaa huhtikuun loppua jolloin levy virallisesti ilmestyy. Siksipä olen ahkerasti seurannut torrentsivustoja, jotta pääsisin lataamaan levyn jo etukäteen. KYLLÄ, harrastan sellaista iljettävyyttä kuin piratismi!! Tässä tapauksessa oikeutan sen sillä, että olen maksanut albumista jo rahallisesti, mutta fyysisen kopion saan vasta myöhemmin. 

Nyt itse levyn arvosteluun. Levyllä palataan selkeästi HIMin alkuajoille. Kitariffeistä ja taustakuoro-osioista tulee vahvasti mieleen Razorblade Romancen ajat. Lisäksi muutenkin musiikillisesti liikutaan neljän ensimmäisen levyn tunnelmmissa. Toki yhteneväisyyksiä löytyy niin paljon parjatulle Screamworksillekin, josta muuten itse satun oikeasti pitämään. Ville Valon ääni on totta puhuakseni ajoittain aavistuksen valju, mutta mies vanhenee ja vedet virtaavat. Toki Villen ääni saa edelleen sydämen sykkimään, sillä on se vain minun korvaani aina kuulostanut samanaikaisesti sekä tunnelmalliselta että jotenkin viettelevältä. 

Soitannollisesti levy uppoaa nappiin. Mielestäni yhtyeen kitaristi Linde on eräs loistavimmista kitaristeista. Mielenkiintoista on kuitenkin se, ettei tätä vaatimatonta kitaristia tunnuta noteeraavan, mikä on minusta omituista. Kyllähän HIMin musiikin erottaa jo kauas juurikin upeista ja raskaista kitarariffeistä! Burton, bändin kosketinsoittaja pääsee parissa kappaleessa myös mukavasti esille, esimerkkinä nimikkoraidalla Tears On Tape. Valitettavasti koskettimet on minusta riisuttu aika vähille, jos verrataan Dark Light levyyn. 

Mielestäni levy on kaiken odotuksen arvoinen ja uskoisin, että  et tule pettymään vaikka kipaiset kauppaan ostamaan levyn! Levyltä löytyy kolmetoista biisiä, joka on nykyisin jopa keskivertoa enemmän. Levyn ainoa "turha" biisi on Lucifers Chorale, jonka mukana oloa en henkilökohtaisesti ymmärrä. Levyn hienoimmat biisit ovat mielestäni Into The Night, Hearts At War, Love Without Tears, No Love ja W.L.S.T.D.

Jos virallista maistiaista haluaa levyltä kuunnella niin Spotifysta löytyy ensimmäinen single Into The Night. Menkääpäs kuuntelemaan jo, jos vain suinkaan olet bändin musiikista kiinnostunut! 

Kuulumisia

Kauhistus, miten pitkä aika on siitä, kun viimeksi olen mitään kirjoittanut !! Paljon on asioita tapahtunut, mutta aikaa/innostusta ei ole ollut kirjoittaa. Koitanpa nyt lyhyesti muistella mennyttä ja päivitellä tapahtuneita.  Onpahan sitten edes itselle muistissa asiat, jos nyt kukaan muu näitä ei satu lukemaan.

Ensinnäkin se suurin asia, joka tässä viime aikoina on tapahtunut. Olen vihdoin ja viimein saanut paperit ulos koulusta!! Elikäs nyt olen siis virallisesti sairaanhoitaja. Mitään juhlia en aio järjestää, koska en pidä juhlimisesta. Eikä tämä totta puhuakseni ole minusta edes juhlimisen arvoista..

Olen myös aloittanut joulukuussa 2012 työn paikallisessa yliopistollisessa sairaalassa. Samaisessa paikassa olin töissä viime kesänäkin. Työpaikkana se on mielettömän hyvä. Ilmapiiri on minusta mukava ja kaikki työkaverit ovat mukavia. Sillä on suuri merkitys siihen, että niinkin raskasta työtä jaksaa tehdä. Itse työ tuossa paikassa on haastavaa ja ajoittain todella raskasta/kuormittavaa. Toisaalta niistä jollain kierolla tavalla nauttii, koska se haastaa juuri sopivasti taitojasi ja tietoasi. Näillä näkymin työ kestää huhtikuun loppupuolelle, mutta toiveissa olisi, että työt siellä jatkuisivat. Ja jos eivät jostain syystä jatkuisi, niin joko olisi silloin aika toteuttaa Etelä- Suomeen muutto..

Jotta työ ei kävisi liian raskaaksi on pitänyt elämään myös mahtua viihdettä. Viihde minun tapauksessani tarkoittaa keikkoja. Joulukuussa tuli käytyä katsomassa Musea Helsingissä. Keikka oli mieletön ja siitä jäi upeat muistot mieleen. Tuo kerta oli minulle toinen, kun näin kyseisen bändin. Valtava himo tuli siihen, että menisin katsomaan bändiä Olympia stadionille heinäkuussa. Vaan enpä tiedä, sillä taidan odotella josko joitain muita mielenkiintoisia artisteja/ bändejä olisi tulossa..

Viime kuussa kävin katsomassa Savoy- teatterissa Patrick Wolfia. Keikka oli akustinen, joten jo yksistään se nostatti etukäteisodotuksiani pilviin. Ja kun itse keikka sitten alkoi, huomasin olevani täysin Patrickin lumoissa. Istuin käytännössä koko keikan ajan hypnotisoituneena paikoillani. Unohdin jopa kuvata muistoja, sillä niin lumoutunut olin. Artisti vakuutti lavaesiintymisellä niin, että seuraava kerta ei voi tulla liian nopeasti. 

Tulevista keikoista sen verran, että Adam Lambertin ja Lana Del Reyn keikoille liput löytyvät. Näitä odotellessa jaksaa tallustaa kevättä kohti :)

Run Boy Run!

Onneksi yöllisistä koomailuista voi olla hyötyäkin. Silloin tulee helpommin kahlailtua youtubea läpi uuden musiikin toivossa. Viime aikoina en ole jaksanut enää niin aktiivisesti etsiä uusia tuttavuuksia musiikin saralta. Yöllä sitten niin taas tein, pitkästä aikaa.

Löytämäni artisti ei ole kuitenkaan ihan tuntematon minulle, sillä artistin nimi oli pyörinyt mielessäni jostain syystä. Aloin sitten jäljittämään sitä, missä olin kyseiseen artistiin törmännyt. Last.fm- sivusto kertoi että olin kuunnellut artistia joskus aikaisemmin muutaman biisin verran. Nimi oli kuitenkin jostain syystä jäänyt mieleeni kummittelemaan.Hyvä niin.

Kyseinen artisti on siis Woodkid ja biisi nimeltään Run Boy Run. Kappaleen musiikillinen puoli viehättää minua valtavasti ja tunnelma nousee loppua kohden siinä määrin, että kylmät väreet nousevat iholle. Itse video kiehtoo minua jopa enemmän(?). Ainakin yhdessä kokemus on mieletön. :) Video on kuin suoraan jostain fantasiaelokuvasta. Mielestäni samalla tavalla elokuvallisia videoita ei juurikaan näe.

Videossa on tiettyä samankaltaisuutta elokuvaan Where the Wild Things Are. Molemmissa on pieni poika joka näkee omituisia örkkejä, joitten kanssa haahuilee. Uskoisin että lapsenmielisyyteeni vetoaa se, että toivoisin samanlaisten örkkien ilmestyvän kun juoksen jossain maastossa :D

No, päätä itse herättääkö video, saatika biisi minkäänlaisia tuntemuksia :)

Ero ahdistaa

Pakko hokea itselleni, että erossa oleminen on hyväksi. Se vahvistaa suhdetta, kasvattaa meitä ihmisinä. Sen on oltava hyväksi vaikka se viekin ruokahalun, unen ja herättää pintaan sellaisia tunteita joita ei haluaisi olevan. Nämä kait kuuluvat parisuhteeseen? Näin luulen, varsinkin jos toista rakastaa. Sinänsä hankala tilanne, kun minulla ei ole aikaisempaa kokemusta seurustelusta, johon voisin tätä peilata.

Tiiviin, yhdessäolon täyteisen neljän viikon jälkeen erossa oleminen miehestäni tuntuu karmealta. Itku on ollut herkässä, jos vain ajatuksille antaa liikaa löysiä. Kaikkea mahdollista pitää koittaa keksiä, jotta mielen saisi huiputettua. Vaan mikä neuvoksi, kun mikään ei tunnu millekään? Pakko uskoa siihen että se tästä helpottaa. Viimeistään siinä vaiheessa kun taas olemme yhdessä. 

Hassua sinänsä, että sänky jossa toisen kanssa on nukkunut tiiviisti tuntuu nyt kylmälle, kammottavalle paikalle. Sinne ei haluaisi mennä ennen kuin on pakko. Sitä pakkoa koitan manata esille juuri parhaillaan, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tyhjä sängynpuolikas vain huutaa sitä, että siihen kuuluisi makaamaan toinen. Suuri peitto vain hukuttaa minut alleen, kun se vielä tovi sitten oli juuri sopiva. 

Tämänhetkistä olotilaani voisi verrata muovipussiin: 

Olin joskus uutuuttaan kiiltävä. Silloin pidit minua kädessäsi. Siihen tunsin kuuluvani. Nyt otteesi on irronnut minusta. Pyörin pitkin asfalttia vailla määränpäätä. Olen repaleinen ja kulunut kaikkialta. Tuulen tyyntyessä näytän melkein uudelta, kunnes tuuli taas yltyy ja repii rikki kulissini.  

Parempaa huomista kohti :) 

Syksy tulee, niin kuin muutoksetkin.

Viime kerrasta on taas ehtiny kulua pitkä tovi. Viime kerran jälkeen blogiini on ilmestynyt jopa lisää lukijoita. Hieman hämmentävälle se  tuntuu, mutta silti mukavalle. Koitan ryhdistäytyä tämän blogini suhteen ja kirjoitella hieman ahkerammin tulevaisuudessa :)

Kesä oli ja meni, sen varmasti voi nyt jo sanoa. Kesätyöt loppuivat tuossa pari viikkoa sitten ja sen jälkeen onkin koitettu viettää normaalia opiskelijan arkea. Kesälomaa sain viettää noin viikon verran. Sen vietin toisella puolella Suomea, Kouvolassa. Viikon verran on tässä ollut myös koulu käynnissä. Hämmentävälle tuntuu ajatus, että pian sekin on lopussa. Muutamia kursseja pitää vielä suorittaa sekä koittaa saada valmiiksi tuo painajainen nimeltä opinnäytetyö. Innoissani olen siitä, että saan aloittaa Japaninkielen opinnot. Vieraan kielen opiskelusta onkin jo vierähtänyt pieni ikuisuus. Kerrotaan niistäkin tunnelmista sitten myöhemmin enemmän :)

Viime aikoina on myös pitänyt kiirettä se, että olen jälleen muuttamassa. Onneksi nyt muuttomatkana ei ole kuin alta kilometrin. Tällä kertaa muutosta erikoisen minulle tekee se, että kanssani tuohon uuteen asuntoon muuttaa poikakaverini. Perustamme siis yhdessä oman pikku kotimme ^^ 

Alkuun jännitti, että löydämmekö sopivaa kotia johon muuttaa. Meillä nimittäin oli vaatimuksena sauna sekä sellainen asunto johon saa tuoda mukana lemmikkejä. Meillä on nimittäin kaksi kania ja neljä kissaa, joten ihan pienikään se asunto ei saanut olla. Onneksi kaikki kuitenkin kävi mukavasti, ja nopeampaa kuin uskalsimme edes uneksia!

Uuteen kotiin muuttoprojekti alkaa tuossa puolessa välissä kuuta. Siitäkin myöhemmin lisää kera kuvien, jahka sitä saa hieman kodikkaaseen kuntoon :)

Nyt keittelemään kahvia ja kuuntelemaan surulista musiikkia. Ulkona vaalitsee nimittäin täydellisen syksyinen ilma. Kävin myös juuri hyvästelemässä ihanan mieheni, jonka saan tänne seurakseni seuraavan kerran kolmen viikon kuluttua. Silloin vietämmekin aikaa yhteisessä kodissamme. 

Nainen joka ei alistunut

Aamukahvikuppi kädessä ja Ellie Goulding soi taustalla. Vieressä limenvihreällä sohvalla Natascha Kampusch tuijottaa minua. Ei kuitenkaan ilmielävänä vaan kirjan kannesta. Kohtuu pitkään ajatuksissa on ollut lukea kirja 3096 päivää, joka kertoo siepatun tytön tarinan hänen omin sanoin. Nyt vihdoin kirja on kaverilta lainassa ja päätin ottaa sen luettavaksi. Tähän mennessä olen lukenut muutaman kappaleen ja säälin tunne on valtava, kun lukee millainen lapsuus Nataschalla oli. Eikä asiasta tee helpompaa se, että käytännössä hänen ensimmäisenä "itsenäisenä" päivänä hänet siepataan. Itsenäisellä tarkoitan tässä sitä, että kymmen vuotiaaksi asti hänen äitinsä kuljetti tämän kouluun. Ensimmäisenä kertana kun tyttö päättää kulkea itse kouluun, tapahtuu sieppaus josta koko maailma kuuli, ainakin tytön tarina on monelle tuttu..


Mielenkiinnolla jatkan lukemista ja kirjoittanen myöhemin ihan arvostelun. Tästä saan sopivan sillan erääseen toiseen kirjaan jonka luin reilu viikko sitten. Tämä kirja oli Märta Tikkasen kirjoittama Miestä ei voi raiskata. Tätä minulle suositteli mieheni joten mielenkiinnolla hain kirjan luettavaksi kirjastosta. Kyseinen kirja on julkaistu vuonna 1975 ja se käsittelee lähinnä sitä, miten hullusti raiskaaminen ja siitä langetettavat tuomiot jaettiin tuohon aikaan Suomessa. Lukukokemuksena kirja oli hyvä ja paikoitellen ahdistava. Kirjaa lukiessa heräsi paljon kysymyksiä, niin kirjan tapahtumista kuin ylipäänsä siitä, mikä saa ihmisen hyväksikäyttämään toista osapuolta.


Arviota en itse kirjasta ala kirjoittamaan sillä blogissa Kirjainten virrassa- ajatuksia kirjoista ja kirjoittamisesta oli erinomainen arvostelu kyseisestä kirjasta. Laitankin tähän linkin jota kautta pääset siihen tutustumaan. Varoituksena kuitenkin, että se sisältää jonkinverran juonipaljastuksia.


http://kirjaintenvirrassa.blogspot.fi/2012/07/marta-tikkanen-miesta-ei-voi-raiskata.html

Dreamcatcher

When your eyes start to close
my heart fills with warmth.
I would like to kiss those lids
to make them a bit lighter
so that they would stay open
for a couple more minutes.


When you close your blue eyes
I am tormented in half.
I want to close my eyes as well.
To entwine in the dream world.
Other part wants to stay awake
to guard your sleep and watch.


Any which way I decide to do
you need to know one thing.
You can sleep in safe and sound.
Nothing can touch and harm you,
not even the shadows of your mind.