Kuun pinnalla kävelen yksin
tomu nousee alta askelien
Nyt ei painovoima minua pidättele
vaan voin kevein askelin liikkua.
Kuun pinta nyt harmaalta näyttää.
Käännyn ympäri ja katson taakseni.
Siellä yhdet jäljet minua seuraa.
Ei niitä kukaan sieltä enää pois pyyhi.
Kuun kamara on kuin sydämeni pinta.
Rosoinen. Epätasainen. Muuttumaton.
On sinne jäänyt jäljet sinusta,
joita kukaan ei voi enää pois pyyhkiä.
Kiipeän pienen huipun päälle
ja katseeni luon kuun laitaan.
Siellä maan sininen hohde
minua sinusta muistuttaa.
Ei täällä tuuli ilmassa kulje.
Ei kasva koivu tai tammi.
Ei merta rantoineen hiekkoineen.
Kirjoitan siis tomuun rakkauteni.
Ei sitä sieltä kukaan voi pois pyyhkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti