Viikonloppu ei ainakaan minulla alkanut millään parhaalla tavalla. Ensiksikin koulun sähköpostissa odotti ihana viesti opettajalta liittyen suuntavien tasokokeeseen. Olen siis opiskelemassa nyt kolmatta vuotta sairaanhoitajaksi ja aion suuntautua perioperatiiviseksi hoitajaksi. Tämähän tarkoittaa siis sitä, että olen leikkaussalin puolella hoitajana. Tuokin jaetaan vielä anestesiahoitajan ja instrumenttihoitajan tehtäviin. Mutta nyt kuitenkin takaisin tuohon viestiin. Tasokokeeni oli mennyt päin helvettiä (anteeksi ranskani!). Kaverini kanssa siinä tollotimme suut auki niinkuin jollain kultakalalla. Olimme onnistuneet ryssimään tämänkin.. Tällainen epäonnistuminen nyt on jotenkin alkanut ottaa kupoliin ja rankasti. Tuntuu että viime aikoina kaikki tuolla koulussa on niin hanurista kuin vaan voi olla..
Laskeskelimme pikaisesti tuloksia ja tulimme siihen tulokseen, että taisimme olla ainoat jotka eivät sitä läpäisseet. No olihan siinä joitain muitakin jotka eivät sitä päässeet läpi, mutta he eivät tainneet sitä edes suorittaa tuolloin.. Vitutus oli armoton siinä vaiheessa. Oloa nyt ei ainakaan parantanut paska sää, mikä ulkona oli. Taas myrskysi ja satoi niin, että käytävillä ulisi. Koitimme käydä ulkona hermosauhuilla, mutta sitäkään emme voineet tehdä, koska satoi niin rankasti. Tupakka kastui ja polttelu loppui hyvin lyhyeen. Lisäksi siinä minuutin kahden aikana jonka ulkosalla olimme, ehdimme kastua huolella. Sisälle päästyä oli hammasta purtava, ettei olisi itku tullu. Kait minulla on se aika taas kuukaudesta..
Olisin varmasti saanut jonkin asteisen hermoromahduksen ja itku-potku-raivarin, jos olisin joutunut fillaroimaan kotiin tuollaisen paskan päivän jälkeen. Ai niin, ja kukaan muuhan ei joutunut olemaan perjantaina koulussa viiteen saakka kuin meidän luokka. Ja mitäs me siellä teimme? No jotain halvatun lihaskuntoilua! Eikö näistä pakkoliikuntatunneista pitänyt päästä eroon jo lukiossa?! Ei näköjään. Onnekseni sain autokyydin kotia kaverini poikaystävän kyydillä. Päätin jättää valkoisen ratsuni koulun pihalle jemmaan. Samalla kun paiskasin auton oven kiinni hoin mielessäni "Herran haltuun". Meillähän täällä Oulussa vaani jokaisen kulman takana sellainen ghetto-jengi, joka varastaa vaikka kengät jalasta.
Tänään lauantaina sitten aamulla heräsin ja kurkistin ulos ikkunasta. Odotin alitajuntaisesti samanlaista maailmanlopun säätä. Sellainen kun on ollut hyvin tavanomaista täällä suunnalla viime aikoina. No yllätyksekseni olikin ihanan aurinkoinen ilma. Eikä edes tuullut kovasti. Päätin sen kunniaksi (ja karttellakseni kaikkia lukemattomia koulutehtäviä) lähteä ulos kävelylle. Olihan minulla se pyörä vielä haettavana sieltä koululta.. tai siis toivon sen siellä olevan vielä.
Kävelyreittini valitsin pitkän kaavan kautta. Oli ihanaa, ja suorastaan terapeuttista, kävellä raikkaassa ilmassa samalla, kun kuunteli Linkin Parkkia! Pitkiin aikoihin ei ole ollut näin hyvää ilmaa, että olisi edes voinut mennä ulkoilemaan. Koululle päästyäni kurkin huolestuneena pyörätelineitä. Alkuun näytti siltä, ettei pyöräni ollut siellä. Tarkemmin katseltua löysin pyöräni samasta paikasta- ja vielä ehjänä! Jeesukselle kiitos!
Kotia päästyäni olin jo paremmalla tuulella, joten päätin sittenkin tehdä edes yhden kotitehtävistä. Se sujui nyt ihan hyvin, mutta valmiiksi asti ei kuitenkaan tullut. Tuollaisen uroteon jälkeen päätin ottaa lopun päivää rauhallisesti. Olenkin tässä kuunnellut Duffy:a ja katsellut Fringen 2. kautta. Kirjaakin olen lueskellut, joten päivä on ollut oikein ihanan tavallinen. Lisäksi aloitin tänään toisen villasukan kutomisen (tosin sen jouduin jo purkamaan, koska joku oli tehnyt siihen liikaa silmukoita..). Yksi on jo valmiina ja siitä olen hyvin ylpeä. Kutominen on ihanaa, mutta hankalaa sellaisen pitkän tauon jälkeen joka minulla on. Onnekseni voin turvata siskoni neuvoihin aina kun siltä tuntuu- ja siltä tuntuu usein ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti