Vaikka viikonloppu oli aurinkoinen ja periaatteessa mukava, niin silti olo oli masentunut kun maanantai koitti. Koulua kohtaan on nyt syntynyt syvemmän luokan angsti. Tuota solmua ei nyt oikein tunnu mikään pystyvän aukaisemaan. Lopettamiset on pyörinyt hetkellisesti mielessä niin minulla kuin kaverillanikin. Toisaalta, eihän siinä enää tässä vaiheessa taitaisi olla mitään järkeäkään. Samanlaista yleisnegatiivista tunnelmaa koulunkäyntiä kohtaan voi helposti huomata monella luokkakaverillani. Turhan tärkeät kurssit ja niiden harjoittelut kohoavat monen mielessä Mount Everestin tavalla.. niiden yli nyt on vain yritettävä kiivetä.
Aamulla tuntui masentavan tutulta avata ulko-ovi, kun vettä sataa ja tuulee. Suustani pääsi muutama ärräpää, sillä tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että on paska ilma kun tuonne kouluun on pakko raahautua. Niin siis tänäänkin. Olihan meillä harjoittelua koskeva pakollinen info, johon nyt vaan ei voi olla osallistumatta. Selventäkää minua, mutta eikö infolla tarkoiteta sitä, että asiat selviytyy? No ei meidän koulussa. Tuo info-tunti kun pisti opiskelijoiden pään entistä enemmän sekaisin. Siitä pitivät huolen kolme kananlailla kaakattavaa opettajaa. Jokainen huusi vuoron perään omia asioitaan, ja jossain vaiheessa asiat menivät jo niin ristikkäin ettei mitään järkeä. Levollisin mielin siis harjoittelua kohti.
No eihän se taas auttanut muu, kuin lähteä kaupungille katselemaan meininkiä. Aikamme kierreltyä ja shopattua minä, siskoni ja kaverini päätimme lähteä syömään. Huulillamme pyöri sanat "kinkkibuffet" ja "Olymposlautanen", mutta päädyimme kuitenkin vierailemaan Pizza Towniin. Huomasimme paikassa olevan buffet, joka oli ihan kohtuu hintainen, 7.5 euroa per naama. Kapusimme siis sisään ja asettauduimme paikoillemme tyhjähköön paikkaan.
Paikkahan oli taas sellainen, jossa olisi voinut hääriä vaikka kymmenen homoa, niin ei siitä olisi viihtyisää saanut. No, käskin sisäisen diivani iskeä sen leveän perseen penkkiin. Ruoka oli ihan ok, mutta verratessani sitä kaverini syvästi halveksimaan Rax:iin, ei ruoka vetänyt vertoja. Osa ruuista oli ehkä parempia, mutta pitsavalikoima ei kyllä päätä huimannut. Lisäksi pitsa uhkasi loppua monet kerrat, sillä sen verran hitaasti uutta tuotiin tilalle.
Yksi pitsoista sisälsi kebabia jonkinlaisen majoneesin kera. Itse pidin siitä yhdistelmästä kovasti. Yhdessä vaiheessa mieleeni nyt vain sattui tupsahtamaan lausahdus "mähmäpitsa", Siskoni oli parhaillaan syömässä omaansa, kunnes jatkoin ajatusta eteenpäin, sillä kukaan ei selvästikään ollut tajunnut heittoani. Olenhan tunnettu korrektiudestani ja loistavasta ajoituksesta! Ajettlin ääneen, että miksiköhän heillä kestää niin kauan tuoda näitä valkeaa "kastiketta" sisältäviä pitsoja. Ettei vain siellä miehillä ollut omaa kivaa ajan kuluksi? Tämän ajatusleikin jälkeen tuo kyseinen pitsa ei maistunut enään muille kuin minulle.
Naurukohtaukselta en säästynyt tälläkään kertaa. En oikein osaa sanoa, mikä minulle tulee kun olen syömässä (erityisesti buffetit). aatan alkaa nauramaan hysteerisesti jostain ihan random jutuista. Liekkö tuo ruoka humalluttaa minut alkoholin tavoin? No tällä kertaa minulle oli muunmuassa liikaa siskoni lakoninen tokaisu johonkin tähän tyyliin; "vittu tuolla soittaa Pete Mustajärvi". Paikassahan oli telkkari päällä suoltaen ulos jotain kamalaa Mikko Alatalo-tribuuttiohjelmaa. Tähän villin päätteeksi lähtöä tehdessämme, tokaisin siskolleni, että näytät ihan valkoiselta Whitney Houstonilta.. ilman lauluääntä. Tuohon nerokkaaseen rinnastukseen riitti hänen tämänpäiväiset pikkukiharat.
En tiedä lähtikö masennus, mutta lähti ainakin nälkä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti